1900-luvun alussa vesijohtokonttorin uusi johtaja Albin Skog ja kaupungin elintarvikkeiden tutkimusjohtaja Allan Zilliacus tekivät tutustumismatkoja Eurooppaan. Siellä he vakuuttuivat amerikkalaisten Jewell-pikasuodattimien soveltumisesta Siltasaarella sijaitsevalle Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitokselle. Tähän saakka vettä oli puhdistettu hiekkasuodattimilla, joiden peseminen ja huoltaminen oli hankalaa. Myös pikasuodattimissa oli hiekkaa, mutta ne soveltuisivat paremmin kemialliseen vedenpuhdistukseen ja niiden suodatinhiekka pystyttäisiin pesemään koneellisesti päivittäin.
Toukokuussa 1908 Helsingin kaupunginvaltuusto teki päätöksen pikasuodatinlaitoksen rakentamisesta, ja Yhdysvaltoihin lähti kahdeksan pikasuodattimen tilaus.
Pätevä kemisti varmisti laadun
Pikasuodattimien valintaan vaikutti myös Siltasaaren tilanpuute. Vaihtoehtoina olleiden, aiempien suodattimien kaltaisten hiekkasuodattimien käyttöönotto olisi vaatinut paljon enemmän tilaa. Pikasuodattimille sen sijaan löytyi tilaa ja laajennusvaraa riittävästi.
Uuden pikasuodatinlaitoksen kemiallinen vedenpuhdistus käynnistyi 4.4.1909. Ensimmäiset viikot laitos toimi moitteetta, mutta seuraavien kuukausien aikana veden laadussa ilmeni monenlaisia ongelmia. Muun muassa kauppahallin kalakauppiaat valittivat vesijohtovesialtaissa säilytettävien kalojensa kuolevan vuorokaudessa, mitä ei aiemmin ollut koskaan tapahtunut.
Vesilaitoksen neuvokas kemisti Gustaf K. Bergman onnistui kuitenkin ratkomaan uuden pikasuodatinlaitoksen vedenpuhdistusongelmat. Vuonna 1910 hän totesi Helsingin vesijohtoveden täyttävän kirkkauden ja värittömyyden osalta kaikki vaatimukset.
Suodattimien lisätilaus tehdään nopeasti
Vedenkulutuksen ennakoitiin kasvavan voimakkaasti, ja kahdeksalla suodattimella arveltiin pärjättävän vain pari vuotta eteenpäin. Siksi vesijohtolaitos halusi hankkia kuusi suodatinta lisää. Näistä ensimmäiset kolme asennettiin käyttöön vuonna 1914.
Ensimmäinen maailmansota, Suomen sisällissota ja sotien jälkeen jyrkästi kallistuneet hinnat hidastivat seuraavien kolmen suodattimen hankintaa. Ne saatiin viimein Saksasta vuonna 1923, jonka jälkeen Vanhankaupungin vedenpuhdistamolla Siltasaaressa oli käytössään yhteensä 14 pikasuodatinta. Niillä pystyttiin suodattamaan vuorokaudessa 32 500 kuutiometriä vettä. Suodatuksen tehokkuus oli kasvanut vuoden 1890 lukemasta, 3 800 kuutiometriä vuorokaudessa, lähes yhdeksänkertaiseksi, ja riitti kattamaan silloisen kulutustarpeen.
Samassa ajassa Helsingin väkiluku oli kasvanut 56 236 asukkaasta 152 981 asukkaaseen. Vuonna 1890 helsinkiläisen keskimääräinen vedenkulutus oli 64 litraa vuorokaudessa. Reilu kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1923 vedenkulutus oli noussut 94 litraan vuorokaudessa.
Saaren rajat tulevat vastaan
Jo vuonna 1917 esitettiin vedenpuhdistuslaitoksen laajentamista Vantaanjoen länsirannalle Koskelaan, sillä uudet tarvittavat saostusaltaat eivät mahtuisi Vanhankaupungin Siltasaareen. Saostuksen siirtäminen uuteen paikkaan antaisi samalla tilaa lisäsuodattimille. Sisällissota ja sen jälkeinen veden kulutuksen kasvun pysähtyminen siirsivät rakentamista. Työt saatiin käyntiin vasta vuonna 1926, ja uusi saostuslaitos valmistui Koskelaan vuonna 1928. Kolmen altaan lisäksi uuteen saostuslaitokseen tuli kemikaliorakennus, jossa oli laboratorio sekä työntekijöiden ruokailutila.
Lisää suodattimia saatiin käyttöön vuonna 1930. Uusien yksittäisten suodattimien teho oli puolitoistakertainen verrattuna aiempiin. Toimittajana oli tällä kertaa suodattimien alkuperäinen valmistaja, yhdysvaltalainen Jewell Export Filter Company. Seuraavana vuonna valmistui myös uusi turbogeneraattori- ja höyrykattilalaitos, joilla varmistettiin vesijohtoveden pumppaus ja pumppaukseen tarvittava energia.
Sota-aika pysäytti uudistukset
Siltasaaressa oli vuodesta 1930 lähtien ollut käytössä kaikkiaan 28 pikasuodatinta. Vuonna 1939 ehdittiin aloittaa vedenpuhdistuslaitoksen laajennustyöt, jotka keskeytyivät talvisodan alkaessa. Ainoastaan saostusaltaiden laajennus ehdittiin saada valmiiksi. Seuraavana vuonna töitä päästiin osin jo jatkamaan ja vuonna 1941 aloitettiin pikasuodatinaseman laajennustyöt. Jatkosodan aikana työtä ei juuri voitu edistää, ja sodan jälkeen tavarapula sekä inflaation nostamat hinnat pitivät työmaat pysähdyksissä.
Tavarapula jatkui edelleen vuonna 1948, mutta ensimmäinen kahdeksasta uudesta ruotsalaismallisesta suodattimesta saatiin koekäyttöön. Seuraava uusi suodatin asennettiin vuonna 1950. Lopulta vuonna 1958 kaikki laajennusosan kahdeksan uutta suodatinta olivat paikoillaan: Nyt vedenpuhdistuslaitoksella oli kaikkiaan 36 suodatinta käytössä.
Uusi peruskorjaus alkaa 1962
Siltasaaren Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen peruskorjausta oli suunniteltu jo 1940-luvun lopulla, ja siihen ryhdyttiin viimein vuonna 1962. Uusi vedenottamo ja kemikalointirakennus valmistuivat vuonna 1964. Vedenottamo jäi kuitenkin heti seuraavana vuonna 1965 reservikäyttöön, kun sekä peruskorjaus että Vanhankaupungin-Pitkäkosken raakavesitunneli valmistuivat. Uuden tunnelin kautta saatiin Vanhankaupungin laitokselle parempilaatuista raakavettä Pitkäkoskelta.
Toiminta siirtyy Koskelaan 1970-luvun alussa
Vuonna 1967 Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vanhankaupungin peruskorjauksen toisen vaiheen suunnitelman, ja rakennustyöt aloitettiin heti saman vuoden aikana. Suunnitelmaan kuului suodatinaseman, korkeapainepumppaamon ja puhdasvesialtaiden siirto pois Siltasaarelta, jota oli alettu kutsua uudella nimellä Kuninkaankartanonsaari. Uudet rakennukset sijoitettiin nyt saostuslaitoksen yhteyteen Koskelaan, Lahden moottoritien pohjoispuolelle.
Kun uusi suodatinlaitos valmistui vuonna 1970, vedensuodatus Kuninkaankartanonsaarella lopetettiin. Puhdasvesialtaat ja korkeapainepumppausasema jäivät vielä saarelle toimintaan, mutta kaikki muut vapautuneet tilat siirtyivät Tekniikan museon käyttöön.
Vuonna 1971 otettiin uudet puhdasvesialtaat ja korkeapainepumppaamo käyttöön Koskelassa, ja seuraavana vuonna 1972 kaikki toiminta Kuninkaankartanonsaarella loppui. Alkuperäinen Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos oli nyt hiljentynyt ja kaikki toiminta siirtynyt Koskelaan.
