1950-luvun alussa Espoon alueella ei vielä ollut omaa keskitettyä vesilaitosta. Valtio oli vuonna 1949 ostanut Otaniemen kartanon alueen VTT:n ja Teknillisen korkeakoulun uudeksi kampusalueeksi. Samaan aikaan Otaniemen rakentamisen kanssa työn alla olivat myös suunnitelmat Tapiolan puutarhakaupungista. Rakentamisen edellytyksenä oli kuitenkin yleisen vesihuollon järjestäminen kummallekin alueelle.
Uuden vesihuoltojärjestelmän rakentaminen olisi ollut kallista ja teknisesti haastavaa, joten katseet kääntyivät kohti Helsinkiä. Helsingin kaupungin vesilaitos ja Espoon kunta sopivat vesijohtoveden toimittamisesta Otaniemeen Helsingin verkostosta.
Sopimuksen syntyä joudutti Helsingin vedentuotannon ja verkoston hyvä tilanne, jossa vesijohtovettä riitti yli omien tarpeiden. Helsingin silloinen kaupunginvaltuusto myös perusteli vesijohtoverkon rakentamista Munkkiniemestä Otaniemeen sillä, että alue tultaisiin kuitenkin myöhemmin liittämään Helsinkiin. Vesijohtoverkon ja viemäröinnin rakentamiskustannuksista vastasivat valtio sekä Asuntosäätiö, jonka Väestöliitto ja viisi muuta kansalaisjärjestöä perustivat vuonna 1951 Tapiolan rakentamista varten.
Otaniemi liitetään Helsingin vesijohtoverkkoon
Vuonna 1951 Otaniemen verkosto liitettiin Helsingin runkolinjaan ja alueelle alkoi virrata samaa puhdistettua vettä, jota käytettiin pääkaupungissa.
Veden toimitus tapahtui Helsingin vesilaitoksen toteuttamalla painelinjalla, jonka huolto ja kunnossapito jäivät Helsingin vastuulle. Aluksi vedenkulutus oli pientä, mutta se kasvoi nopeasti sitä mukaa, kun Teknillisen korkeakoulun rakennukset valmistuivat ja henkilökunnan asuinalueet laajenivat. Vuonna 1953 Helsingin vesilaitos aloitti vedenjakelun myös Tapiolaan.
Paine vaihtelee eikä vesi riitä
Vastoin Helsingin kaupunginvaltuuston ennustuksia Otaniemeä ei liitetty Helsinkiin. Sen sijaan Espoon oma vesilaitos, Espoon Vesihuolto Oy, perustettiin vuonna 1957. Vuonna 1963 Espoon maalaiskunnasta tuli kauppala, ja vuonna 1966 Helsinki myi rakentamansa Tapiolan vesijohtoverkon Espoon kauppalalle. Samalla tehtiin sopimus, jolla Espoo sai jatkossakin ostaa Otaniemen, Pajamäen ja Reimarlan kautta toimitettua Helsingin vesijohtovettä.
1960-luvun puolivälissä Otaniemessä alettiin kärsiä käyttöveden painevaihteluista ja veden riittävyydestä. Otaniemi oli edelleen Helsingin kaupungin vesilaitoksen verkostoaluetta, eikä vanhan, Helsingistä johdetun vedensiirtoputken mitoitus enää riittänyt vedenkäytön kulutushuippuihin. Ratkaisuna Helsingin kaupungin vesilaitos esitti vesisäiliön rakentamista Otaniemeen. Koska vesitorni pystytettäisiin Espooseen, ei Helsingin vesilaitos voinut olla sen rakentajana. Siksi vuonna 1970 tehtiin sopimus, että varsinaisena rakennuttajana toimi valtion rakennushallitus, Espoon kauppala osallistuisi rakennuskustannuksiin. Sopimukseen kuului, että valtio ostaa Helsingin kaupungin rakentaman vedenjakeluverkoston ja luovuttaa sen määräajan kuluttua Espoon vesilaitokselle.
Alvar Aallon suunnittelema vesitorni valmistuu, ja Otaniemi siirtyy Espoon vesihuoltojärjestelmään
Otaniemen vesitorni valmistui vuonna 1971. Paikan valinta ja rakennuksen suunnittelu oli annettu Otaniemen alueen suunnittelijan, Alvar Aallon arkkitehtitoimiston tehtäväksi. Espoo halusi sijoittaa vesitornin alle myös huippulämpökeskuksen ja toimistorakennuksen. Aalto ei pitänyt ratkaisua maisemallisesti hyvänä, mutta suostui kuitenkin suunnittelemaan monitoimirakennuksen vesitornin yhteyteen.
Vuonna 1975 Espoon vesilaitos sai valmiiksi siirtojohdon Pitkäkosken vedenpuhdistamolta Otaniemen vesitornille. Tämän jälkeen Otaniemen vesihuolto siirtyi Espoon kaupungille.
Voit lukea aiheesta lisää täältä!
