Otaniemi ja Tapiola vesiyhteistyön käynnistäjinä

1953

Otaniemen onnistunut vedenjakelusopimus oli ensiaskel pääkaupunkiseudun kuntien vesihuoltoyhteistyöhön.

Otaniemessä Helsingin kaupungin vesilaitos ja Espoon kunta solmivat sopimuksen vesijohtoveden toimittamisesta uuteen ylioppilaskylään Helsingin verkostosta.

Otaniemen esimerkki osoitti, että seudullinen vesihuoltoyhteistyö oli mahdollista ja kummallekin osapuolelle hyödyllistä. Helsingillä riitti vettä myytäväksi, eikä Espoo olisi pystynyt samassa ajassa ja kustannuksilla kattamaan uuden rakentuvan alueen veden tarvetta.

Kaksi vuotta Otaniemen jälkeen, vuonna 1953, myös Tapiola liitettiin Helsingin runkolinjaan. Tämän jälkeen Tapiolassakin käytettiin Helsingin vesijohtovettä.

Helsingin kaupungin vedenjakelun ulottumista Espoon Otaniemeen ja Tapiolaan pidetään nykyisen pääkaupunkiseudun kuntien vesihuoltoyhteistyön aloituksena.

Voit perehtyä aiheeseen lisää täällä!

Helsingin vesijohtovettä saatiin Otaniemeen vuonna 1951, kun Otaniemen verkosto liitettiin Helsingin runkolinjaan. Kuvassa Otaniemen Teekkarikylä vuonna 1952. Teekkarikylä toimi kisojen ajan Olympiakylänä. Neuvostoliiton vaatimuksesta Otaniemeen majoitettiin sosialististen maiden urheilijat. Syrjäisessä Otaniemessä itäblokin kilpailijat saivat oleilla vailla länsimaisia vaikutteita. Valokuvaaja: Saarinen, UA. Kuva: Museovirasto.
Click to view a larger image
Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 Otaniemen teekkarikylässä oli Neuvostoliiton olympiajoukkueen majapaikka. Teekkarien asuntolan seinässä näkyy Neuvostoliiton tunnukset ja Josef Stalinin kuva. Valokuvaaja: Olympia-Kuva Oy. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Edellinen artikkeli
1950-luku
Seuraava artikkeli