1950-luvulla espoolaisten vesihuolto oli pääosin kaivojen varassa, joista suuri osa oli pilaantuneita. Espoossa oli sekä kunnallisia työllisyystöinä rakennuttuja että kiinteistöjen omia kaivoja. Samaan aikaan uusia asukkaita muutti Espooseen, jolloin veden kulutus kasvoi ja vedenhankintaan tarvittiin pikaisia ratkaisuja.
Ongelmaa ratkaisemaan oli perustettu Espoon Vesihuolto Oy. Koska tiedettiin, ettei Espoon alueella ollut merkittäviä pohjavesivaroja, tutkimukset kohdistettiin pintavesiin. Näistä Bodominjärvi valikoitui parhaaksi vaihtoehdoksi. Se oli lähiseudun suurin pinta-alaltaan ja sen vesi oli hyvälaatuista.
Bodomin vedenpuhdistuslaitoksen rakentaminen
Bodomin vedenpuhdistuslaitoksen rakentamissuunnitelmat hyväksyttiin vuonna 1958, ja vedenpuhdistuslaitos otettiin käyttöön vuoden 1961 keväällä. Laitosta ryhdyttiin laajentamaan jo seuraavana vuonna ja laajennus valmistui 1963. Laajennuksen jälkeen vesilaitoksen teho oli kolminkertaistunut ja sillä pystyttiin turvaamaan 50 000 asukkaan vedentarve.
Bodomin lisäksi Espoossa oli käytössä Brinkinmäen, Bolarskogin, Niittylän ja Viherlaakson vedenottamot. Lisäksi Mäkkylässä ja Tapiolassa oli yhteys Helsingin vesijohtoverkkoon, josta pystyttiin tarvittaessa ostamaan Helsingin vettä.
Vuonna 1966 Espoon Vesihuolto Oy sai pitkään odottelemansa vesioikeudellisen luvan Bodominjärven säännöstelyyn. Säännöstelypadot ja muut tarvittavat rakenteet toteutettiin saman vuoden kesänä.
Dämmanin vedenpuhdistuslaitos
Samoihin aikoihin Bodominjärven lupa-asian kanssa käynnistyi myös Nuuksion Pitkäjärveä koskevan säännöstelyluvan hakeminen. Sen edistyttyä alkoi Dämmanin vedenpuhdistuslaitoksen rakentaminen. Laitos rakennettiin alueelle, jossa oli aiemmin sijainnut voimalaitos ja sitä varten rakennettu pato sekä Dämmanin tekojärvi. Vesi tekojärveen tuli Nuuksion erämaasta Gumbölenjokea pitkin.
Dämmanin vedenpuhdistuslaitos saatiin käyttöön kesäkuussa 1967. Laitos sai raakavetensä Nuuksion Pitkäjärvestä, ja sen jakelualuetta oli Etelä-Espoo. Pohjoisemmille alueille vettä toimitti Bodomin vedenpuhdistuslaitos.
Dämmanin laitoksen teho oli kaksinkertainen Bodomin laitokseen verrattuna, mutta ennusteiden mukaan laitosten yhteenlaskettu vedentuotanto riittäisi silti vain 1970-luvun alkuvuosiin saakka. Espoon vedenkulutuksen kasvu oli poikkeuksellisen suurta, jopa nelinkertainen väestönkasvuun verrattuna. Tämän vuoksi Espoon kauppala oli vuonna 1965 liittynyt ns. kolmisopimukseen Helsingin ja Helsingin maalaiskunnan kanssa. Sopimuksen lähiohjelma tarkoitti Espoolle raakavedenottoa Hiidenvedestä ja kauko-ohjelma pitkän tähtäimen vedenhankintasuunnitelmaa Päijänteestä.
Vesilaitoksen laboratorio
Dämmanin valmistuttua myös vesilaitoksen Bodomilla sijainnut laboratorio siirrettiin uuden laitoksen yhteyteen. Vuonna 1968 Lääkintöhallitus hyväksyi Dämmanille sijoitetun vesitutkimuslaboratorion terveydenhoitoasetuksen edellyttämäksi vesijohtoveden fysikaalis-kemialliseksi ja mikrobiologiseksi vesitutkimuslaboratorioksi. Laboratorio sai oikeuden tehdä asetuksen mukaista laaduntarkkailua, kuten laajoja uimavesien, kaivovesien, jätevesien, purojen ja muiden vesistöjen tutkimuksia.
Espoon vesi on parempaa kuin Helsingin vesi?
Espoolaisten nauttimaa vettä pidettiin 1960–70-lukujen vaihteessa kelvollisena, ja ainakin Espoon Sanomissa kehuttiin oman veden laatua paremmaksi kuin Helsingissä. Nykyisellä mittapuulla ei kummankaan vesissä ollut vielä kehumista. Helsingissä oli ongelmana Vantaanjoen levälautat ja tehtaiden kemikaalipäästöt, Espoossa Bodominjärven leväkasvustot ja heikko happitilanne. Ne aiheuttivat veteen haju- ja makuhaittoja. Samat ongelmat tulivat 70-luvun alussa vastaan Dämmanillakin.
Otsonointikokeilusta laitoksen rakentamiseen
Kesällä 1971 Dämmanilla tehtiin kokeita maun ja hajun parantamiseksi. Kokeiden tuloksena saatiin viitteitä, että otsonoinnista voisi olla apua haju- ja makuvirheiden poistoon. Otsonoinnin ensimmäistä kokeilua jouduttiin vielä odottamaan neljä vuotta, ja toiset neljä vuotta kului otsonoinnin käyttöönottoon.
Dämmanin otsonointilaitos oli silti Suomen ensimmäisiä, ja otsonointi aloitettiin kesäkuun viimeisellä viikolla vuonna 1979. Espoossa ja Helsingissä siirryttiin otsoniaikakauteen lähes samanaikaisesti, sillä Helsingin Pitkäkosken otsonointilaitos valmistui heinäkuun alussa.
Bodomilla keksitään veden hapettaminen
Bodomin järven leväkasvustoa jouduttiin hajottamaan kuparisulfaattikäsittelyllä monen vuoden ajan. Sille kuitenkin pohdittiin koko ajan korvaavia vaihtoehtoja, koska kuparisulfaatti painui ja varastoitui järven pohjaan.
Järvelle pyrittiin tekemään parannustoimenpiteitä, joilla sen happitilannetta ja veden vaihtumista saataisiin kohennettua. Järveen hankittiin hapettimia, jotka painoivat päällysvettä alusveteen ja hapettivat tällä tavoin alusvettä. Hapetus auttoi, mutta sillä ei vielä saatu rehevöitymistä kuriin. Leväkukinnot ja happivajaus olivat jokavuotisia ilmiöitä, ja hapetusta jatkettiin pysyvänä käytäntönä.
Vesilaboratoriossa innovoidaan hiilidioksidin käyttö
Dämmanin vedenpuhdistuslaitoksella innovoitiin myös kokonaan uusi menetelmä, jolla saatiin estettyä vesijohtoputkien ruostumista. Jo 1970-luvun puolivälissä Dämmanilla saatiin hiilidioksidin avulla nostettua veden alkaliteettia eli sen kykyä neutraloida happoja. Veden pH-arvo muuttui aiempaa emäksisemmäksi ja siten putkisto pysyi paremmassa kunnossa.
Espoolaisten keksintö otettiin myöhemmin laajasti käyttöön monissa Suomen ja muiden Pohjoismaiden vesilaitoksissa.
Voit lukea aiheesta lisää täältä!
