Puhdasta vettä vuosikymmeniksi

2012

Vanhankaupungin ja Pitkäkosken puhdistuslaitokset tuottavat koko pääkaupunkiseudun juomaveden. Molempia laitoksia on kunnostettu ajan saatossa varmistamaan riittävä ja laadukas vesijohtovesi seudun asukkaille.

Vuonna 2012 Helsingin vesijohtovesi arvioitiin kansainvälisessä vertailussa maailman parhaaksi. Unescon vertailussa oli silloin mukana 177 maata. Korkean laadun salaisuus on paitsi Päijänteessä myös toimivassa puhdistusprosessissa.

1960–70-luvun perusparannukset riittivät pitkälle

Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos toimintoineen oli siirtynyt Siltasaarelta, nykyiseltä Kuninkaankartanonsaarelta, Koskelaan 1970-luvun alussa. Uusi suodatinlaitos otettiin käyttöön toukokuussa 1970. Kallion sisään rakennetut puhdasvesisäilöt ja pumppuasema valmistuivat huhtikuussa 1972, jolloin kaikki vedenkäsittely Siltasaarella loppui.

Vuonna 1958 valmistuneelle Pitkäkosken puhdistuslaitokselle oli tehty ensimmäinen perusparannus jo vuonna 1961. Silloin laitoksen tehoa saatiin nostettua puolet alkuperäistä suuremmaksi. Vielä saman vuosikymmenen lopussa 1968, toteutui Pitkäkosken laajennus.

Seuraavat suuremmat muutokset puhdistuslaitoksilla tapahtuivat 1980-luvun alussa, kun Päijännetunneli otettiin käyttöön. Päijänteen järvivesi ja Vantaanjoen vesi erosivat toisistaan, minkä vuoksi puhdistusprosessissa muutettiin muun muassa kemikaalien mitoitusta ja jälkidesinfiointia.

Seuraavat parikymmentä vuotta sujuivat ilman mittavia uudistuksia: laitteistojen ja rakenteiden vuosikorjaukset ja perusparannukset riittivät.

Uudet suuret 2010- ja 2020-luvun remontit

Vedenpuhdistuksen suurimmat satsaukset 1970–1990-luvuilla liittyivät otsonoinnin aloittamiseen ja aktiivihiilisuodatuslaitosten käynnistämiseen. 2000-luvun lopun investointiohjelmissa molemmat vedenpuhdistuslaitokset päätettiin saneerata, jotta niiden kapasiteettia pystyttäisiin kasvattamaan.

Vanhankaupungin puhdistamon saneeraus toteutui ensin. Saneerausta suunniteltiin kolmen vuoden ajan ja sen toteutukseen kului toiset kolme vuotta. Vanhankaupungin laitoksen perusparannus valmistui vuoden 2017 aikana, ja sen tuotantokapasiteetti nousi peräti 50 prosenttia.

 Osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto kertoo, miten saneeraus toteutettiin:

”Lähdimme liikkeelle siitä, että mitään isoa, kokonaan uutta prosessia emme rakenna, vaan katsomme mitä laitoksesta on mahdollista saada prosesseja tehostamalla ja modernisoimalla irti. Käytännössä saneeraus on ollut pitkälti laitekannan uusintaa. Esimerkiksi pumppujen kapasiteetin nostoa, jotta saimme enemmän virtaamaa laitoksen läpi. Olemme tehneet myös tuotannollisia järjestelyjä.

Tunnistimme prosessin tuotannollisia pullonkauloja ja poistimme niitä siihen rajaan asti kuin se oli teknisesti ja taloudellisesti järkevää.”

Pitkäkosken saneeraus valmistuu vuonna 2027

Vanhankaupungin puhdistuslaitoksen kunnostuksen jälkeen huomio siirtyi Pitkäkoskeen. Pitkäkosken saneeraus alkoi vuonna 2021 aktiivihiilisuodatuksen ja UV-desinfioinnin uudistamisilla. Uusittu aktiivihiililaitos on ollut tuotantokäytössä helmikuusta 2022 lähtien. Seuraavaksi uusittiin vuodesta 1979 käytössä ollut otsonilaitos.

Myös Pitkäkosken saneeraus perustuu pitkälti tuotantokapasiteetin kasvattamiseen laitekannan uusimisella ja prosessien tehostamisella. Investointina ja urakkana se on kuitenkin suurempi kuin Vanhankaupungin laitos, sillä Pitkäkoskelle rakennetaan myös uusi kalvosuodatusyksikkö.

Vuorilehdon mukaan kyse on pilottilaitoksesta:

”Pitkäkoskella tulemme rakentamaan uuden kalvosuodatusyksikön, joka on laitosmittakaavainen pilottiyksikkö. Se palvelee tulevaisuuden vedenkäsittelyratkaisuja ja niiden selvittämistä. Kun tulevaisuudessa tarvitsemme enemmän tuotantokapasiteettia, kalvosuodatus on prosessina mahdollinen, jopa todennäköinen vaihtoehto.”

Kuinka pitkälle uudistetuilla laitoksilla pärjätään?

Kun Pitkäkosken saneeraus valmistuu, laitoksen vedentuotannon kapasiteetti nousee lähes 30 prosenttia. Pitkäkoskesta tulee tuotantokapasiteetiltaan Suomen suurin vedenpuhdistuslaitos, ja yhdessä Vanhankaupungin laitoksen kanssa se vastaa yli miljoonan asukkaan vedensaannista.

Mutta miten pitkälle näillä uudistuksilla selvitään?

Veli-Pekka Vuorilehto vastaa:

”Kyllä näillä mennään teknisesti useampi vuosikymmen eteenpäin. Veden puhdistusta testattiin Vantaanjoen vedelläkin hiljattain, kun Päijännetunnelia kunnostettiin. Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä toimintavarmuuden parantaminen tulee jatkumaan, joten aika paljon pitäisi tapahtua, että laadukkaan vesijohtoveden toimittaminen ei onnistuisi.”

Vaalea, suuri rakennus.
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitos vuonna 2011. Valokuvaaja: Kai Widell. Kuva: HSY.
Click to view a larger image
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen laajennustyöt aluillaan vuonna 1965. Valokuvaaja: Mannelin, T. Kuvausaika: 18.10.1965. Kuva: HSY.
Click to view a larger image
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitos 2.osan valmistumisen jälkeen vuonna 1968. Valokuvaaja: Mannelin, T. Kuvausaika: 29.3.1968. Kuva: HSY.
Click to view a larger image
Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksen suodatinallashalli vuonna 1970. Valokuvaaja: Mannelin. Kuva: HSY.
Click to view a larger image
Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitos syyskuussa 2011. Valokuvaaja: Kai Widell. Kuva: HSY.
Edellinen artikkeli
2010-luku
Seuraava artikkeli