Helsingin vesijohtoverkon rakentaminen alkoi marraskuussa 1872. Vuoteen 1878 mennessä vesijohtoa oli jo reilut 25 kilometriä. Vesijohtoverkko laajeni kaupungin ja veden kulutuksen kasvun mukana. Ensimmäisiä uusimisia putkiverkostoon jouduttiin tekemään jo 1881 ja 1889 painehäviöiden vuoksi, ja laajempi verkoston uusiminen tapahtui vuosien 1898–1915 välillä.
Vuonna 1929 halkesi Vanhankaupungin ja Alppilan vesisäiliön välinen painejohto, joka pakotti kaupungin johdon myöntämään rahaa uuden rakentamiseen. Se valmistui kymmenen vuotta myöhemmin 4,7 kilometrin mittaisena ja kulki Koskelantien ja Mäkelänkatujen kautta Alppilaan. Tuolloin, vuonna 1939, Helsingin katujen alla oli vesijohtoja yhteensä 209 kilometriä.
Kun Helsinki kasvaa, vesijohtoverkosto seuraa mallia
Sotavuosinakin vesijohtoverkkoa korjattiin ja laajennettiin, vaikkakin vauhti hidastui. Vuoden 1945 loppuun mennessä vesijohtoverkkoa oli ehditty rakentaa 225 kilometriä. Vuoden vaihtuessa Helsingin Vesijohtolaitos sai yhdessä yössä 16 kilometriä verkostoa lisää, sillä tammikuun ensimmäisenä päivänä 1946 toteutui suuri alueliitos, joka viisinkertaisti Helsingin pinta-alan ja toi kaupunkiin yli 50 000 uutta asukasta.
Helsinkiin liitettiin kokonaan neljä pientä kuntaa: Huopalahti (johon kuuluivat Lauttasaari ja Munkkiniemi), Haagan kauppala, Oulunkylä ja Kulosaari. Lisäksi Helsingin maalaiskunnasta liitettiin muun muassa Tali, Pitäjänmäki, Konala, Pakila, Tuomarinkylä, Suutarila, Pukinmäki, Malmi, Tapanila, Puistola, Viikki, Vartiokylä, Mellunkylä, Herttoniemi, Laajasalo ja Santahamina sekä osia Kaarelasta, Helsingin pitäjän kirkonkylästä ja Tikkurilasta.
Tuhat kilometriä ylittyy
1950-luvulla jakeluverkkojen rakentaminen eteni liitosalueiden uusiin kaupunginosiin, ja uudisrakentamisen ohella vanhaa verkkoa kunnostettiin kantakaupungissa. Vuoteen 1960 mennessä koko Helsingin jakeluverkon pituus oli kasvanut jo 485 kilometriin. Tiivis rakentamistahti jatkui, ja vuonna 1970 vesijohtoverkoston pituus oli jo 810 kilometriä. 1980-luvulle tultaessa verkoston pituus jäi hieman alle tuhannen kilometrin, yhteensä 985 kilometriin.
Vesijohtojen rakentamisvauhti alkoi hidastua 1980-luvulla. Tuhannen kilometrin vesijohtoverkon pituus saavutettiin 1980-luvun puoliväliin mennessä, ja vuonna 2000 verkon kokonaispituus oli 1 117 kilometriä. Uudisrakentamisen rauhoituttua kantakaupungissa korjattiin iäkkäimpiä vesijohtoputkia muun muassa sujutusmenetelmillä sekä betonoimalla putkia sisäpuolelta.
HSY ottaa hoteisiinsa koko pääkaupunkiseudun
Kun Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten vesilaitokset liittyivät kaikki HSY:n alle, laajeni vesijohtoverkoston pituus kerralla merkittävästi. Vuonna 2017 ylitettiin jo 3 000 kilometriä ja vuonna 2025 kokonaispituus on 3 300 kilometriä.
Verkostoa on laajentanut pääkaupunkiseudun uudisrakentaminen. Myös osa haja-asutusalueista on siirtynyt HSY:n toiminta-alueen piiriin.
Pääkaupunkiseutu on kallis paikka kaivaa
Pitkällä aikavälillä on varauduttava myös verkoston saneeraukseen. Vesijohtoverkoston ja viemäröinnin uusiminen kaupunkialueelle on kallista ja hidasta. Kustannukset kertyvät pääosin maanrakennustöistä eli katujen avaamisesta. Vesiputket itsessään eivät ole erityisen kalliita.
Kun kaupunkien keskustojen tai pääväylien katuja joudutaan kunnostamaan ja avaamaan uuden raitiotielinjan tai muiden toimenpiteiden vuoksi, myös HSY asentaa, saneeraa tai uusii samalla vesijohtoputket sekä viemäriputket. Näin tapahtui esimerkiksi Hämeentien ja Mannerheimintien remonteissa 2020-luvun alkupuolella.
Kaikkiaan katujen alla on lähes 9 000 kilometriä eri ikäisiä putkia
Kun vesijohto, viemäri- ja hulevesiputket lasketaan yhteen, niin pääkaupunkiseudulla on vesiputkia lähes 9 000 kilometriä. Näistä vanhimmat ovat jo yli 150-vuotiaita.
HSY:n vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen täsmentää kuitenkin, että vesiputken kohdalla ikä ei ratkaise sen kuntoa:
”Ei 150-vuotias ole välttämättä huonoa, mutta usein sen ikäinen putki on jo tehtävänsä tehnyt ja kannattaa uusia. Ikä ei kuitenkaan ole absoluuttinen mittari: vahvasta ja hyvälaatuisesta materiaalista rakennettu ja hyvin asennettu putkisto voi toimia aivan vakaasti, jos sitä ei mennä häiritsemään muilla maanrakennustöillä.
Ja uudemmat putket, vaikkapa 1960–70-lukujen materiaalit, voivat olla heikkolaatuista, vaikka ikää ei ole kuin reilu 50 vuotta. Jopa 1980–90 luvuilta voi löytyä sellaista. Kestävyyteen vaikuttaa materiaalien lisäksi tapa, jolla työ on aikanaan tehty eli miten ja millaiseen kaivantoon putki on upotettu ja miten kaivanto on täytetty. Tässä 150 vuoden aikana on ollut monenlaista tekijää ja monenlaista aikaa.”
Vesihuollon kvartaali on 25 vuotta
Vesihuollossa suunnitelmat ulottuvat kauas. Mari Heinonen kertoo, että vesihuollossa puhutaan usein kvartaalin olevan 25 vuotta. Investointien 20 tulevan vuoden tarvekartoituksia ja suunnitelmia päivitetään kahden vuoden välein, mutta ne tehdään pitkälle tulevaisuuteen, jopa yli 70 vuoden päähän.
Vaikka talouden tilanne ja prioriteetit muuttuvat vuosien aikana, suunnitelmat antavat toiminnalle raamit ja auttavat varautumaan tarvittaviin investointeihin.
Voit lukea aiheesta lisää: Vedenpuhdistuksen kemikaalit, Vanhankaupungin uusi pikasuodatuslaitos ja puhtaan veden tuottaja - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitos.
